Karaoke on suosittu ohjelmanumero niin ravintoloissa, juhlissa kuin erilaisissa tapahtumissa. Popmaster on yksi Etelä-Suomen suurimmista karaokepalveluja tarjoavista yrityksistä.

Mistä karaoke on lähtöisin?

Karaokeilmiö on alunperin lähtöisin 1970-luvun Japanista, jolloin japanilainen muusikko Daisuke Inoue kehitti maailman ensimmäisen karaokelaitteiston. Sana karaoke tulee japanin kielestä. “Kara” tarkoittaa tyhjää ja “ōkesutoran” sanaa orkesteri. Näin on luotu käsite “tyhjä” tai “vokaaliton” orkesteri.

Karaokessa asiakkaat ja juhlavieraat saavat esittää muille paikallaolijoille iskelmiä ja musiikkiesityksiä. Esitykset järjestetään soittamalla halutun kappaleen musiikkia, jonka tahdissa esiintyjä laulaa kyseisen laulun sanoja, jotka näkyvät tahdissa esimerkiksi televisioruudulta.

Ensimmäiset nykymuodossaan tunnetut karaokelaitteet kehitti Pioneer 1980-luvun lopulla, mikä mahdollisti videon ja sanoitusten esittämisen ääniraidan kanssa. Näin karaoke levisi maailmalle ravintoloihin, koteihin ja tapahtumiin.

Karaoken tilaaminen juhliin ja tapahtumiin

Popmasterin listoilla on kymmeniä innokkaita ja sanavalmiita karaokejuontajia. Yksinkertaisen ja selkeän hinnoittelun ansiosta pystymme palvelemaan yhtä tehokkaasti pitkäaikaisia ravintola-asiakkaitamme kuin yksittäisiä tapahtumajärjestäjiä.

Yksityisjuhliin tarjoamme valmiita paketteja karaokepalveluiden järjestämiseen, joita räätälöimällä luomme juuri sinulle sopivimman ohjelmakokonaisuuden. Voit myös helposti yhdistää juhliisi DJ:n ja karaoken. Tutustu paketteihin alta:

Valitse oma juhlapakettisi ja laske tarjous sivun ylälaidan laskurilla DJ- ja karaokepalveluista juhliisi. Saat tarkan kustannuslaskelman sähköpostiisi täysin sitoumuksetta

Karaoke - häihin - juhliin - hinta
Varaa karaokejuontaja juhliin

Popmasterin palvelut karaoken ystäville

Me tiedämme sinun nauttivan karaoesta, mutta karaoketyylejä on kymmeniä. Voit valita sinulle sopivan palvelun tai yhdistellä eri karaoketyylejä keskenään illan aikana! Lue kokemuksia Popmasterin karaokepalveluista ja valitse alta mieleisesi.

Lastenkaraoke

Lapsille järjestettävä karaoke ilahduttaa jokaisessa juhlassa niin itse lapsia kuin aikuisia. Lastenkaraoke on osuva ohjelmanumero messuille, asiakastilaisuuksiin ja syntymäpäiville. Lapsille järjestettävä karaokeohjelma sisältää kaikki lasten ja nuorten suosikkikappaleet Muumeista nykyäjän teinitähtiin.
Lue lasenkaraokesta lisää täältä

Heavy ja Rock karaoke

Raskaamman musiikin kuuntelijat rakastavat tarjoamaamme Heavykaraokea, jossa ei tangoa lauleta eikä itkuvirsiä veisata. Heavy Metal ja Rock -painotteisen karaoken juontajatkin ovat vannoutuneita raskaamman rokin ja hevin ystäviä.
Lue lisää hevikaraokesta täältä

Karaoke bileisiin

Bilekaraoke yhdistää DJ-palvelut ja karaoken. Bilekaraokessa laulamiseen ei suhtauduta vakavasti vaan illan tunnelmaa nostatetaan sekä levymusiikilla että vaihdikkailla karaokekappaleilla. Bilekaraokessa laulu raikaa lujaa ja tunnelma on korkealla. Tärkeintä ei ole laulaa hyvin vaan tärkeintä on pitää hauskaa!
Lue lisää bilekaraokesta täältä

Karaoke livebändin kanssa

Live-karaokepalvelussa laulaja pääsee kokemaan miltä tuntuu laulaa elävän musiikin säestämänä. Livekaraokessa jokainen saa olla tähti. Livekaraokea on mahdollisuus toteuttaa kahden, kolmen ja neljän hengen bändikokoonpanoilla. Soittajien lisäksi paikalla on aina juontaja, joka pitää illan narut käsissään.
Lue lisää livekaraokesta täältä

Karaoke juhliin ja tapahtumiin popmasterilta
Karaoke on suosittu ohjelmanumero juhlissa, yökerhoissa ja tapahtumissa