Suomen pohjoisimmissa ja pimeimmissä metsissä, pienessä studiossa täynnä vanhoja analogisia syntetisaattoreita, nauhureita ja 12-tuumaisia disko-levyjä, työskentelee Roisto omaleimaisen diskomusiikkinsa parissa. 


Roiston esikoisjulkaisu ’Apart In Love’ Youth Control -levy-yhtiöllä vuonna 2014 esitteli maailmalle tunnusomaisen soundin, joka on moderni ote menneiden vuosien French Touch-tyylistä. Apart in Love esiteltiin maailmalle muun muassa The Wired ja DJ Mag -julkaisuissa, ja se keräsi nopeasti yli 2 miljoonaa toistoa Spotifyssa. Käänteentekevän debyyttinsä jälkeen, Roisto alkoi saada kansainvälistä mainetta ”Diskon Velhona”, kuten Complex-julkaisu häntä kutsuu. Roisto on tehnyt remixejä useille maailmanlaajuisille tähtiartisteille, kuten Jason Derulo, Charlie Puth, Bob Sinclair, Vice, Overwerk ja The Magician, ja allekirjoittanut sopimuksia maineikkaiden levy-yhtiöiden, kuten Kitsuné ja Spinnin’, kanssa. 


Roisto herätti lopulta Axwellin huomion, joka kiinnitti hänet levy-yhtiölleen. Vuonna 2017 julkaistut filter house -vaikutteiset klubihitit ’Come On’ ja ’Switch’, sekä hieman rauhallisempi disko-kappale ’Fool’, herättivät myös Pete Tongin ja Monkin huomion BBC Radio 1:lla, ja raivasivat tietä Roiston suurelle läpimurrolle. Tämän jälkeen Roisto julkaisi useita hyvin vastaanotettuja singlejä It’s Great -levy-yhtiöllä, mukaan lukien ’No Regrets’ vuonna 2017, ’All Yours ft. PowerDress’ (johon sisältyi myös Full Intention Remix) vuonna 2018, ja ’My Way’ Simon Rayn kanssa vuonna 2020. Kuukausittaisella Loose Tapes radioshow’llaan ja kiertueillaan Suomessa, Iso-Britanniassa, Ranskassa ja Puolassa Roisto on kasvattanut suosiotaan ja valmistautuu nyt useisiin merkittäviin julkaisuihin, mukaan lukien kaksi EP:tä Youth Controlilla ja julkaisu yhdessä Ridneyn kanssa Armada-levy-yhtiöllä.

Kuuntele ääninäytteet (tulossa):

Tutustu artistiin: